Rakkaudella Pekalle
Lähdöstäsi on aikaa hieman yli 26 vuotta. Olen elänyt pidempään ilman sinua kuin sinun kanssasi. Silti itkin taas, kun vuosien tauon jälkeen luin jäähyväiskirjeesi. Enkä saa itkuani loppumaan.
Oli marraskuun alku, vuosi oli ehkä 1997. Lokakuussa se kaikki alkoi. Kerroit, että sinua seurataan, kerroit, että puhelintasi mahdollisesti kuunnellaan. Luulin sinun sekoilevan kännissä. Olin väärässä.
Kun tapasimme, käyttäydyit täysin normaalisti, mutta soitit heti lähdettyäsi perääni ja kerroit, että sinua seurataan. Silloin aloin epäillä.
Soitin ympäri kaupunkia, yritin selvittää, mitä voisin tehdä. Sain neuvon tuoda sinut kriisivastaanotolle heti seuraavalla viikolla, kun palaisit siskosi luota Helsingistä. Huokasin helpotuksesta, olisit siskosi luona viikonlopun turvassa ja minulla suunnitelma valmiina, kun palaat Tampereelle. Minä kuitenkin myöhästyin. Sinä teit päätöksesi ensin.
Siskosi soitti minulle maanantaina. En ollut saanut sinua kiinni. Olin tavoitellut sinua, koska minulla oli suunnitelma. En tuntenut siskoasi ja kun hän puhelimessa esitteli itsensä, minä tiesin. Minä tiesin, että olin myöhästynyt. Minä tiesin, että sinä olit kuollut.
Tätä kaikkea on vaikea muistaa ja muistella, saati sitten kirjoittaa. Jostain se valtava suru kaivautuu esiin vaikka luulin sen jo helpottaneen. Kirjeesi repi haavat auki. Olin unohtanut, että sinä halusit pelastaa minut ja siskosi. Sinä kuolit, jotta me voisimme elää. ”Ne” olivat uhanneet tappaa meidät ellet sinä kuole. Miten tällaisen muiston kanssa voi elää? Miten tällaisen voi unohtaa?
Siskosi kirjoitti tarinastasi Image -lehteen 1,5 vuotta kuolemasi jälkeen. Minulla on tuo artikkeli ja luin sen. Lisää itkua, muistoja ja tuskaa.
Seuraavassa lainauksia Päivi Ängeslevän Imagelle kirjoittamastaan artikkelista ”Liian lähellä kuolemaa”:
”Mieleeni tulee kuva viime kesältä: istun veneessä, Pekka soutaa ja puhuu ystävyydestään Katiin. ’Hän on sielunystäväni’, Pekka sanoo. Kuinka kauniisti sanottu. Ja nyt minun tehtäväni on ilmoittaa sielunystävälle veljeni poislähdöstä. Kati vastaa puhelimeen, pyydän häntä istumaan alas. Hän alkaa itkeä.”
Päivi kirjoittaa ystävästään, jonka on pyytänyt lukemaan Pekan kirjoittamaa kirjettä:
”Hän alkaa lukea. Hetken kuluttua hän sanoo, että veljeni uhrasi itsensä, teki miehen teon, kuoli sankarina. Hän pyytää minua kuuntelemaan tarkasti kirjeen lauseita: Jos säästäisin itseni, en voisi elää, koska ne ovat uhanneet tapaa Katin, äitini, siskoni + sen lapsen. Ja lopussa: Vihdoinkin saan olla mies, ja isolla M:llä.”
Rakastin Pekkaa, hän oli yksi tärkeimmistä ystävistäni. Kaipaan häntä valtavasti. Enää en ihan joka päivä, mutta siitä ei ole kauaa, kun hän vielä vieraili ajatuksissani lähes päivittäin. Menetys oli pakahduttava koko isolle ystäväporukalle, jolle minä informoin Pekan kuolleen. Toimin kuin ”tiedottaja”, kerroin mitä oli tapahtunut, itkin vähän ”seurana”, kokosin itseni ja soitin uuden puhelun.
Silloinen poikaystäväni pisti hommalle stopin. Hän istutti minut lattialle ja sanoi, että nyt saa riittää. "Sinun on kohdattava se, mitä tapahtui" ja että hän ei enää kestä katsoa minua tuossa tiedottajan roolissa. Hän laittoi levysoittimeen Hectorin ”Älä tee sitä”. Siihen minä romahdin.
En tiedä, miten kauan itkin, mutta muistan sen tunteen. Sen tunteen, kun omat rajat hämärtyvät, oma olemassaolo menettää merkityksensä ja tuntuu kuin liukenisi suruun ja ympäröivään maailmaan. Pelkäsin, että vain katoan ja lakkaan olemasta.
Lopuksi:
Älä koskaan tule sanomaan minulle, että itsemurha oli ”itsekästä tai raukkamaista”. Sitä se ei ole ikinä. Terve ihminen ei riistä henkeä toiselta ihmiseltä, saati sitten itseltään. Itsemurhan tekevä tai sitä yrittävä ihminen ei sillä hetkellä yksinkertaisesti näe mitään muuta vaihtoehtoa. Sinä näkisit, minä näkisin, mutta me olemmekin terveitä. Me voisimme auttaa. Jos voisimme.
Jokainen itsemurha on tragedia ja syitä niille on yhtä monta kuin on itsemurhiakin. Älä siis koskaan kuvittele tietäväsi, miksi joku siihen päätyy.
Kynttilätapahtumaa vietetään tänä vuonna sunnuntaina 19.11.
Kynttilätapahtumalla kunnioitetaan itsemurhan kautta kuolleiden muistoa ja pyritään tuomaan lohtua läheisensä menetteäneille. Sytytä sinäkin kynttilä.
Comments